Esittely

Anne:
Koirien kanssa olen touhunnut koko ikäni.
Kasvatus työn aloitin 80-luvun alussa hovawarteilla. Myös 80-luvulla minulle tuli ensimmäinen leonbergi narttu Kinglords Miss Diamond, ihastuin jo silloin rotuun!
Piti kuitenkin kulua yli 20v. ennenkuin minulla jälleen oli leo, meidän ihana Helka-neiti joka tuli Namupalan kennelistä! Helkan myötä tuli taasen käytyä näyttelyissä jonkin verran.
Helkassa olisi ollut potentiaalia vaikka kuinka pitkälle mutta kun minulta puuttuu tuota kunnianhimoa siinä asiassa vaikka näyttelyissä on mukava silloin tällöin käydäkkin. :)
Eikä tuo näyttelyissä käyminen ole Helkan mielestäkään niin kovin mukavaa joten meille riitti tuo Suomen muotovalion arvo. Helka sai pennut v.2012 ja siitä pentueesta jäi meille kotiin kasvamaan Tuutti.
Helkan ja Tuutin lisäksi meillä on pieni sekarotuinen koira Tara 9v ja maatiaiskissa Maija.

Katin kautta tutustuin myös kleinspitz rotuun joita on 3 pentuetta tällä hetkellä kennelnimelläni. Kotonani ei tätä rotua juuri nyt ole, mutta kehän laidalla minut saattaa silloin tällöin nähdä.

Kasvatus on pienimuotoista ja tapahtuu kotioloissa ihmisten keskelllä.
Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.
Olen myös jäsen pienpystykorvat.ry:ssä sekä leonberginkoirat.ry:ssä.

Sivua päivitellään...

Kati
-